Olen koonnut vuosien mittaan kurssien eri aiheista tekemäni blogijutut verkkolehtien artikkeleihin. Näin nekin ovat tulleet hyötykäyttöön. Materiaaliarkistoista löytyi muutakin käyttökelpoista, jonka olen liittänyt verkkolehtiin. Olen lisännyt artikkeliteksteihin uusimpia tietoja.
Muita asiatekstejä verkkolehdissä on vähän, koska niiden tarkoituksena ei ole korvata oppikirjan sisältöjä vaan rikastuttaa sen aihepiirejä.
Esimerkkejä
Blogijuttu
lauantai 18. elokuuta 2012
Ajankohtaisia lisääntymistoimia
(katkelmia jutusta bi1-kurssin lehdessä)
Tämä vuosi on ollut ennätyksellisen suotuisa koivujen kukinnalle…Koivun siemeniä on joka paikassa. Itse asiassa ne ovat koivun hedelmiä eli pähkylöitä, joiden sisässä siemen on….Eilen illalla sain videoitua toista ajankohtaista lisääntymistoimintaa eli ns ”lentomuurahaisten” parveilua (Video)…
Tapaninpäivän 2004 tsunami (GE3-kurssi)
Muistin ge3- kurssin lehteä tehdessäni, että seurasin tuota katastrofia tosi tarkkaan: Kokosin mm. lehdistä uutiskatsauksen ja tiedot kuolonuhreista. Nämä raportit löytyvät kokonaisuudessaan verkkolehdestä.
Uutiskatsaus
Tähän on koottu lehtien (Savon Sanomat ja Helsingin Sanomat; ”Haastattelu tms lainaus”) uutisotsikoita katastrofin jälkeisiltä päiviltä. Niidenkin avulla saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miten tiedot tapahtuneesta tarkentuivat jopa muuttuivat, millaisia seurauksia tsunameilla oli sekä mihin toimenpiteisiin ryhdyttiin.
27.12.2004
- Tuhoaallot tappoivat tuhansia
- Maanjäristystä seuranneet tsunamit iskivät Kaakkois- Aasian rannoille
- Yli 11.000 ihmistä kuoli ja yli miljoona jäi kodittomiksi
- Maanjäristys aiheutti rajuja tsunameita. Pahoja tuhoja Intiasta Indonesiaan
- Ensimmäinen suuri hyökyaalto nousi merestä kuin seinä
- Voimakkain maanjäristys 40 vuoteen sysäsi liikkeelle tsunamien sarjan
- Hyökyaallot iskivät myös suomalaisten suosimiin lomakohteisiin Thaimaassa
- ”Aalto pesi hotellin pihan ja täytti uima- altaan hiekalla”
- Ainakin kolmen ruotsalaisen pelätään kuolleen
- Suomalaisilla ei hätää, lomalentoja perutaan
- Suomalaisturisteja ei tiedetä kuolleen
29.12.2004
- ”Kukaan ei koskaan osannut pelätä hyökyaaltoa”
- Paikalla olevat suomalaisturistit uskovat uhrien määrän nousevan
- Täysi hotelli pelasti: Kuopiolainen pariskunta ehti rannalta ennen hyökyaaltoa Sri Lankalla
- Juomavedet saastuivat, ripuli alkoi jo levitä
- Euroopasta kateissa tuhansia
- Intian paratiisisaaret (Andamaanit ja Nikobaarit) kärsivät julmimmin
- Malediiveilla kuolleita pelättyä vähemmän
- ”Monia, monia suomalaisia joutunut uhriksi”. Suomen Thaimaan suurlähettiläs uskoo , ettei kriisin koko karmeutta ole vielä edes nähty
- Hyökyaallot tappoivat jopa kymmeniä suomalaisia
- Tiistaina oli kateissa yli 200 suomalaista
- Pääministeri kehotti varautumaan uusiin suruviesteihin
- Eniten suomalaisia kateissa Thaimaan Khao Lakissa
- Ruotsi varoittaa suurista uhriluvuista
- Hyökyaaltojen ja järistysten kuolonuhreja jo lähes 60.000
- Loputkin suomalaiset kotiin Sri Lankasta
..jatkuu ge3- kurssin verkkolehdessä
Uusinta tietoa maapallon väestöstä (GE2-kurssi)
Afrikka
- Väkiluvun odotetaan nousevan vuosisadan loppuun mennessä lähes 4,2 miljardiin
- Esimerkiksi Nigerian väestö kasvaa ennätyksellisen nopeasti ja muutosta ei ole näköpiirissä
- Vuoteen 2100 mennessä väkiluku on yli 900 miljoonaa
- Hedelmällisyysluku on 5,3
Aasia
- Kiinan yhden lapsen politiikka on kyllä hidastanut väestönkasvua huomattavasti, mutta siilä on ollut myös negatiivisia seurauksia:
- Väestön ikärakenne on vanhentunut voimakkaasti
- Työikäisistä ihmisistä ja on pulaa
- Valikoiva abortin käyttö on johtanut siihen, että Kiinassa on n. 30 milj miestä, joille ei löydy kotimaista puolisoa
- Näistä syistä valtiovalta on päättänyt höllentää väestöpolitiikkaa
- Japanin väestö vanhenee ja väkiluku laskee nykyisestä 127 miljoonasta 84 miljoonaan vuoteen 2100 mennessä
- Intia ohittaa Kiinan maapallon väkirikkaimpana valtiona n vuonna 2030 (1,48 mrd)
Eurooppa
- Vanhusten suhteellinen osuus kasvaan nopeasti
- Tällä vuosisadalla väestön määrä vähenee noin 100 miljoonalla
USA
- Kun amerikkalaisten hedelmällisyysluku on 2 ja valtio harjoittaa valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa, USA:n väkiluku kasvaa hallitusti
- Väkiluku on tällä hetkellä 317 milj, ja vuonna 2100 n. 460 milj.
Latinalainen Amerikka
- Väestön määrä on tällä hetkellä n. 600 milj. – vuonna 2100 n. 790 milj. ja alkaa sitten vähetä
Lähde: Pekka Mykkänen;: Liian paljon, liian vanhoja; Helsingin Sanomat 2.2.2014
Kansallispuistoista (BI3-kurssi)
Päivitettyä tietoa; Helsingin Sanomat 20.1.2014; Vahvimmin ehdolla ovat:
- Etelä-Konnevesi; Kalajanvuori
- Linkki YouTube (Lataaja: hronty)
- Linkki: Metsähallitus
- Olvassuo
- Teijo
- Käsivarren kansallispuisto
1.2.2014 Uudet kansallispuistot ovat Konnevesi ja Teijo
Lukion biologian/maantieteen materiaaliaAarne Hagman; Verkkolehtien esittely30.12.2013