Esimerkki 1.
Kuulet juorun, jonka kerrot tunnin aikana kahdelle kaverillesi. Kukin kavereistasi kertoo juorun kahdelle muulle kaverilleen seuraavan tunnin aikana jne. Juoru leviää neljän tunnin aikana seuraavasti
Jokainen siis kertoo juorun kuultuaan sen kahdelle muulle. Tämä voidaan esittää kolmannen tunnin osalta potenssimuodossa 23.
Vastaavasti neljännen tunnin aikana juorun kuulevia on
Laskimella 24 näppäillään yleensä
Sinun lisäksesi juorusta kuulee siis neljän tunnin aikana yhteensä 21 + 22 + 23 + 24 = 30 henkilöä.
Huom! Jos ajattelisimme neljän tunnin osalta juorun levittämisen laskettavan muodossa 2 ⋅ 4 = 8, tarkoittaisi tämä sitä, että levittäisit juorua kertomalla sen joka tunti kahdelle. Kaikki muut juorun kuulevat sitä vastoin pitäisivät sen salassa.
Potenssi on kertolaskun lyhennetty merkitsemistapa silloin, kun samaa lukua kerrotaan itsellään useamman kerran.
Eksponentti vaikuttaa ainoastaan siihen lukuun, jonka oikeaan yläkulmaan se on kirjoitettu. Jos vaikutusaluetta halutaan laajentaa, on käytettävä sulkeita. Potenssissa (-2)3 on kantalukuna -2. Jos potenssimerkinnästä jätetään sulkeet pois ja merkitään -23, on potenssin kantalukuna 2. Ole tarkkana kantaluvun kanssa.
Potenssin merkkisääntö
Jos potenssin xn kantaluku x on negatiivinen ja eksponentti n on
- parillinen, potenssin arvo on positiivinen
- pariton, potenssin arvo on negatiivinen
Esimerkki 2.
a) (-3)2 = (-3) · (-3) = 9
parillinen määrä kerrottavia
b) (-2)3 = (-2) · (-2) · (-2) = -8
pariton määrä kerrottavia
c) -52 = -(5 · 5) = -25
Kyseessä ei ole negatiivisen luvun
potenssi.
Luvun toista potenssia sanotaan luvun neliöksi. Luvun kolmatta potenssia sanotaan luvun kuutioksi.
Kantaluku on merkittävä sulkeisiin, jos